![]() |
||
![]() |
Ratsastuskoulun opetushevoset on valittu tehtäväänsä erittäin huolellisesti. Ne ovat tottuneet ratsastajiin, joiden tasapainossa ja apujen täsmällisyydessä on vielä toivomisen varaa. Ne ovat vahvahermoisia, sosiaalisia, ihmiseen ystävällisesti tai vähintään asiallisesti suhtautuvia, hyvin koulutettuja ja terveitä työyhteisömme tärkeitä jäseniä, joiden hoitoon ja kunnossa pysymiseen panostamme.Ratsastuksen tekee niin antoisaksi mutta samalla haastavaksi juuri hevonen: ylpeä ja upea luontokappale, joka on perusolemukseltaan ja käyttäytymiseltään säilynyt samana läpi vuosituhansien. Koko lajin tulee aina lähteä hevosesta, sen tavasta toimia ja hahmottaa ympäristöään. Lajin turvallisuus lisääntyy, kun opimme ymmärtämään hevosta ja ennakoimaan sen käytöksen. Ratsastamaan ei opikaan pelkästään ratsastamalla, vaan myös viettämällä aikaa hevosten kanssa, seuraamalla niiden käyttäytymistä, käsittelemällä niitä. Tämän vuoksi oppilaamme laittavat itse (tarvittaessa avustettuina) hevoset kuntoon tunnille, sekä myös riisuvat ne tunnin jälkeen. Elävään olentoon on mahdollista saada aivan toisenlainen kosketus sitä käsittelemällä, kuin vain kiipeämällä kyytiin tunnin alussa! Kuntoonlaitto ja varusteiden riisuminen ovat jokaisen ratsastajan perustaitoja, samoin selkäännousu. Annamme niissä opastusta ja apua, mutta toivomme jokaisen taitojen karttuessa pyrkivän mahdollisimman itsenäiseen suoritukseen. ![]() kuva © Weckman Hevostemme hoito ja arki Hevosten ja tallin hoidosta vastaa pitkän ammattikokemuksen omaava tallimestari sekä kaksi (loimituskaudella kaksi ja puoli) ammattitaitoista tallinhoitajaa. Hevosten hoito ja hyvinvointi on heidän ja ratsastuksenopettajan vastuulla. Oppilaidemme on myös mahdollista opetella hevosenhoitoa oman hoitohepan kanssa (lue lisää). Opettaja läpiratsastaa hevosia säännöllisesti, jotta ne pysyvät oppilaille miellyttävinä ja kuuliaisina ratsastaa. Tuntihevosemme ruokitaan neljä kertaa päivässä. Esikuivatun tuoresäilöheinän ja kauran lisäksi ne saavat monenlaisia lisärehuja yksilöllisten tarpeiden ja vuodenajan mukaan. Hevosemme saavat ympäri vuoden vehnänlesettä, pellavarouhetta, kasviöljyä, vitamiineja ja kivennäisiä, merisuolaa sekä tarpeen mukaan mm. melassia ja erilaisia hevosmyslejä. Hevosen ruoansulatuksen kannalta on tärkeää, että ruokinta-ajat ovat säännöllisiä ja että ruoka-aikaan tallissa on rauhallista ja hevosilla siten ruokarauha. Hevosta ei voi ottaa ratsastukseen vähintään pariin tuntiin ruokailun jälkeen, jotta ruoka saa rauhassa sulaa. Hevosille ei ehdottomasti saa antaa makupaloja tallissa tai tarhassa! Sokeri ei ole nykyhevoselle enää hyvä kiitospala, sillä sokeriyliherkkyydestä johtuvat "elintasosairaudet" ovat yleistyneet. ![]() kuva © Weckman Kaikki tuntihevoset tarhataan vuoden ympäri seitsemänä päivänä viikossa, noin 5 h/pvä. Kaikilla on tarhakaveri tai -porukka, sillä hevonen on sosiaalinen laumaeläin ja hevosen paras ystävä on aina toinen hevonen. Tarhamme ovat suuret, joten hevosilla on oikeasti mahdollisuus liikkua niissä vapaasti ja vauhdikkaastikin. Tilavat tarhat mahdollistavat myös pakovietin toteuttamisen: kun hevonen säikähtää jotain, se pakenee luonnostaan. Ratsastuskoulumme on suljettu juhannuksesta heinäkuun loppuun. Tämän sydänkesän ajan tuntihevoset viettävät laitumella. Haluamme tarjota nelijalkaisille työkavereillemme kunnon kesäloman. Tämän vuoksi emme järjestä lainkaan kesäkursseja heinäkuussa. Emme järjestä tuntitoimintaa myöskään jouluna, uutenavuotena, pääsiäisenä emmekä vappuna, joten nämä ovat täysiä vapaapäiviä myös hevosillemme normaalin viikkovapaapäivän lisäksi. Hevonen on luotu liikkumaan, säännöllisesti ja paljon, mutta tuntihevosten hyvinvointi edellyttää harkittua ja oikeaa käyttöä kuormituksen säätelemiseksi. Hevosemme liikkuvat noin 2h/6 päivänä viikossa - nuoret, työuraansa aloittelevat sekä vanhat "osa-aikaeläkeläiset" selvästi vähemmän. Pitkäaikaisimmat tuntihevosemme ovat toimineet tunneilla oppimestareina jopa 15 vuotta tai kauemminkin. Vielä työuran lopullakin ne ovat terveitä ja silmästä löytyy pilkettä! Hevonen rakastaa rutiineja. Sen hyvinvoinnin kulmakiviä ovatkin hoidon säännöllisyys sekä käsittelyn asiallisuus ja johdonmukaisuus. Päivittäisten tallirutiineiden ja harjauksen sekä kavioiden puhdistuksen lisäksi tuntihevonen tarvitsee myös kengityksen 6-8 viikon välein, hampaiden raspauksen säännöllisesti kerran tai pari vuodessa, madotuksen neljä kertaa vuodessa, rokotukset, hieronnat, akupunktiot yms. terveyttä ylläpitävät toimet. Kaikilla hevosillamme on säännöllisesti huollettava, laadukas satula. Joskus hevoset hyvästäkin hoidosta huolimatta sairastavat, jolloin tarvitaan eläinlääkäriä. Ne myös vääjäämättä vanhenevat: emme myy hevosiamme ns. eläkehevosiksi tuntemattomiin oloihin, vaan hevoset ovat tallillamme loppuun saakka, eläkeläisinäkin. Kun elämä ei sitten enää maistu, on kipuja ja sairautta, tallin oma eläinlääkäri lopettaa ne kuin lemmikkikoiran omalla kotipihalla, josta ne lähtevät taivaslaitumille tuttujen ihmisten läsnä ollessa, porkkana suussa ja turvallisella mielellä. päivitetty 18.5.2011 | edelliselle sivulle| takaisin sivun alkuun |
![]() |
|
||
![]() |
||